Elämän kokoinen kysymys

”Mitähän sitä elämällään tekisi?”

Kysymys, jonka olen sekä esittänyt itse että kuullut ystäviltäni lukuisia kertoja viime kuukausien aikana. Kun tarpeeksi rytisee, alamme usein miettiä, millä on oikeasti väliä. Mitkä ovat ne arvot, joiden mukaan haluamme elämässä toimia?

Kirjoitin kesällä 2019 tekstissä Minulta elämälle siitä, kun huomasin vain tekeväni ja hengittäväni mutta en olevani. On ihana huomata, että vihdoin, kaiken menneen, menetetyn ja muutoksen jälkeen minä vihdoin olen. Teen oikeastaan aika vähän, keskityn vain hengittämään ja olemaan. Ja ehkä juuri siksi tuntuu, että olen lähempänä kuin koskaan löytää vastauksen tuohon alussa esittämääni kysymykseen.

On helpottavaa huomata ottavansa askelia oikeaan suuntaan. Niin kävi myös tänään kun kirjoitin kirjeen 90 vuotta täyttävälle ystävälleni. Viimeisimmästä kasvokkaisesta kohtaamisestamme on pian vuosi. Se on pitkä aika. Kirjoitin hänelle siitä, miten kiitollinen olen ystävyydestämme ja kaikista niistä tarinoista, joita hän on kanssani jakanut. Ihailen hänen rohkeuttaan, avarakatseisuuttaan ja positiivista elämänasennettaan – ne kaikki ovat välittyneet jokaisesta valokuvasta, lehtijutusta ja matkakertomuksesta, jotka olen saanut nähdä ja kuulla. Kirjoitettuani kirjeen, aloin miettiä, millaisia tarinoita minä voisin ja haluaisin kertoa 90-vuotiaana.

Haluaisin kertoa elämästä, jota on ohjannut aina rakkaus. Sekä oikeudenmukaisuus, kiltteys ja lempeys. Haluaisin kertoa käyneeni kaukana mutta nähneeni aina lähelle. Kertoa tehneeni hyvää muille, selvinneeni vaikeista tilanteista pyytämällä apua ja luoneeni jotain sellaista, joka muuttaisi edes pienen pienen osan maailmasta paremmaksi.

Sellaisesta elämästä haluaisin kertoa. Sellaisia asioita haluaisin elämässäni tehdä.

Olen taas hieman lähempänä kuin ennen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s