Levoton sydän

Kuulostelen ajatuksiani. Yritän lukea elämää ympärilläni. Mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä?

Vielä muutama vuosi sitten viiletin pitkin Helsingin tuulisia katuja punaisessa kesämekossa – matkalla milloin minnekin nauttimaan elämästä ja halvasta valkoviinistä. Nyt istun illat väsyneenä kotona ja mietin, tulenko enää koskaan olemaan tuo sama ihminen? Huoleton. Villi. Leijonamieli.

Toisinaan pelkään, miten nopeasti aika kuluu. Viikot tulevat ja menevät. Yö vaihtuu aamuun ennen kuin silmät ehtii kunnolla ummistaa. Ja vaikka viime Flow’sta on aikaa jo kolme vuodenaikaa, muistan Mikko Joensuun keikan aikana iholleni hiipineet kylmät väreet kuin eilisen.

Pelkään, että jään kiinni itseään toistavaan arkeen. Pelkään, että se imee minusta voiman, joka käskee laittamaan ylle tuon punaisen kesämekon ja unohtamaan kaiken ikävän. Pelkään eläväni elämää, jota voisi suorittaa kuka tahansa – elämää, jolla ei ole minun pisamiani.

Pelkään, että petän lupauksen, jonka olen kasvukipuvuosinani itselleni antanut: älä koskaan anna järjen äänen peittää alleen sydämen ääntä.

Ja nyt sydän pamppailee levottomana. Sillä on sanottavaa, mutta olen samaan aikaan liian kiireinen ja liian väsynyt kuuntelemaan sitä.

Mutta niin kauan kun sillä on sanottavaa, ei ole mitään hätää.

”Jos olin matkalla, en enää tiedä minne, ja viekö tää tie koskaan perille?” 

– Anna Puu (Matkalla)

e

2 kommenttia artikkeliin ”Levoton sydän

  1. Hyvä kirjoitus!! -Kyllä sä taidat tietää, minne olet menossa. Eteenpäin avoimin mielin. Ei liikaa kiirettä!!! Ei liikaa tressiä!!! HYVÄ TULEE…………..
    Mummi

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s