Sykettä suurempaa

emma41Elokuu on viilentänyt aamut ja hämärtänyt illat. Minussa soi hiljainen musiikki, jossain pään ja rinnan alueella. Sen tahdissa on hyvä hengittää.

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en haikaile kesän perään. Ehkä se johtuu siitä, että takana ei ole mikään ikimuistoinen kesä. Hyvä kylläkin mutta ei ikimuistoinen. Ehkä ihan tavallinen vain.

Kesän aikana pysähdyin useasti ajatusteni äärelle. Kirjoitin paljon pöytälaatikkoon, joskus ihan vain muutaman rivin. Purin sanoiksi ahdistusta, onnea, menneitä kokemuksia ja tulevia unelmia. Pääsin taas hieman lähemmäs sitä, kuka oikeasti olen.

Palasin myös ajassa yli kymmenen vuoden taakse ja luin tekstejä, joita olin teini-ikäisenä kirjoittanut. Ne itkettivät ja naurattivat samaan aikaan. Miten paljon tunteita voi ihmiseen mahtua? Yhteen ja samaan.

Joskus mietin, miten paljon helpommalla sitä ihminen elämässä pääsisi, jos ei ajattelisi kaikkea niin paljon. Jos ei tuntisi kaikkea niin vahvasti. Varmasti aika paljonkin helpommalla. Mutta kuka minä olisin ilman herkkyyttäni? Millainen ihminen olisin, jos osaisin sulkea sydämeni ja mieleni vain selvitäkseni helpommalla?

En ainakaan aito.

Toisinaan on vaikea arvostaa omaa herkkyyttään, kun tuntuu, ettei herkkyys saa yhteiskunnassamme ansaitsemaansa arvostusta. Meidät on saatu uskomaan, että herkät ovat heikkoja.

Mikään ei ole enemmän väärin sanottu.

Herkkyys vaatii todellista itseensä tutustumista. Rohkeutta kohdata oma keskeneräisyytensä. Kykyä käsitellä ajatuksiaan ja tunteitaan, jotta oppisi elämästä lisää. Jotta huomisesta tulisi parempi. Jotta meistä voisi tulla toinen toisillemme parempia.

Ja samalla kun aamut jatkavat viilenemistään ja illat hämärtymistään, minä pysähdyn. Tunnen. Kuuntelen.

Mielelleni sydän kuulostaa paljon sykettä suuremmalta.

Kuva: Roosa Ruotsalainen

 

2 kommenttia artikkeliin ”Sykettä suurempaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s